Poliittisena vaikuttajana otan kantaa liikunta- ja hyvinvointialan ajankohtaisiin asioihin ja tuon mukaan vahvasti omia näkemyksiäni.
Ministeri Essayah esitteli budjettiriihessä liikunnalle osoitettuja määrärahoja. Kuva: Yle Arena.
Tämä ei ole Suomen liikuntamyönteisin hallitus.
Päättyneen budjettiriihen tiedotustilaisuudessa ministeri Essayah yritti väittää hallitusta liikuntamyönteiseksi. Mitä on päätetty hallituskauden alkutaipaleella, on tyystin unohdettu tai suomalaisia halutaan johtaa pahasti harhaan.
Budjettiriihen tiedotustilaisuudessa ministeri Essayah kertasi puheenvuoronsa aluksi KD:lle tärkeitä tuloksia. Lopuksi ministeri lausui seuraavaa. Suora sitaatti: ”Tämä hallitus lienee myöskin Suomen historian liikunta-myönteisin.” ja jatkoi kertomalla, miten Helsinki 2030 EM-yleisurheilukilpailujen hakuprosessiin ja Lahden pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailuihin 2029 on varattu valtiolta tukea yhteensä 850.000 €, eikä liikuntapaikkarakentamiseen varattuihin määrärahoihin koskettu.
Todellisuudessa mitään uutta ei luvattu. Suomen valtio on perinteisesti ollut mukana huippu-urheilutapahtumien hakuprosesseissa sekä tukenut valittujen lajien EM- ja MM-tason kilpailuja. Liikuntapaikkarakentaminen ja sen tukeminen suunnitellaan pitkäjänteisesti.
Vastaavasti hallitus on kurittanut hallituskauden aikana rajusti liikuntayrittäjiä sekä tavallisia kuntoilijoita ja liikkujia. Liikuta-alalle on kohdentunut hallituskauden aikana kahteen otteeseen arvonlisäveron korotukset. Ensiksi syksyllä 2024 osui valmennukseen ja PT-palveluihin kohdentunut
arvonlisäverokorotus, kun 24 prosentin arvonlisäverokanta nostettiin 25,5 prosenttiin. Jälkimmäinen hallituskauden verokorotus kohdentui entistä voimakkaammin liikuntatoimialaan, vuodenvaihteessa 2024-2025. Liikunta-alan yleisin arvonlisäverokanta nousi 10 prosentista peräti 14 prosenttiin. Arvonlisäverokorotukset on ohjattu vahvasti suoraan kuluttajahintoihin.
Kuluttajahintojen nousu on näkynyt jokaisen liikkujan kukkarossa. Monet kotitaloudet ovat joutuneet tekemään kipeitä päätöksiä kasvavien kustannusten kanssa. Kaupan lihatiskillä on jouduttu miettimään,
mikäli jauhelihaan on ollut tarjolla, ostetaanko lihaa, vain jätetäänkö liikuntaharrastukset väliin. Luonnollisempi valinta on ostaa ruokaa ja jättää kuntosalijäsenyys hankkimatta. Kun liikunta vähenee, näkyvät vaikutukset suoraan kansanterveydessä ja kasvavina kuluina hyvinvointialueilla.
Eikä tämän hallituksen toimet jää tähän liikuntatoimialan osalta. Vuoden vaihteessa on luvassa näennäinen veronalennus, kun 14 prosentin arvonlisäverokanta lasketaan 13,5 prosenttiin. Kuluttajalle tämä tuo liikunnassa säästöjä kahvikupin verran noin kolmessa vuodessa. Liikunta-alan yrityksille tämä tarkoittaa jälleen kalliita ohjelmistopäivityksiä.
Jos tästä maasta haluttaisin luoda aidosti liikuntamyönteinen maa, niin silloin pitää tehdä merkittäviä toimenpiteitä, joilla on oikeasti vaikutusta terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Liikunta-alan arvonlisäverokanta tulee laskea 6 prosenttiin, kuten Ruotsissa. Varhaiskasvatukseen ja kouluihin tulee viedä voimakkaammin liikunta osaksi arkipäivää sekä liikuntaa ohjaamaan ja ideoimaan liikunta-alan ammattilaiset, koska lapsena ja nuorena opittu liikuntakäyttäytyminen kantaa aikuisiälle saakka. Terveydenhuollon ja liikunnan rajapinta pitää saada auki, luomalla mekanismi, millä lääkärin vastaanotolta liikkumattomat saadaan liikunnan pariin.
Kuva: Suomenmaan verkkosivulta
Suomenmaan haastattelu: Hallituksen alv-poukkoilu nyppii pitkän linjan kuntosaliyrittäjää: Kenenkähän idea se oikein oli?"
Lue koko artikkeli tästä.
Alv-vuoristorata kurittaa liikunta-alaa.
Arvonlisäverokannan vuoristorata
kurittaa pahasti liikunta-alaa
MIKSI, MIKSI, VOI MIKSI?
Voi hallitus, mitä poukkoilua tämän arvonlisäveron kanssa on ollut koko hallituskausi. Ei tässä ole mitään järkeä, eikä tämä viimeisin tarjottu arvonlisäveron alennus ketään lohduta, päinvastoin.
Muistellaan tapahtunutta liikuta-alan yrittäjän näkökulmasta:
Syksyllä 2024 muuttui yleinen arvonlisäverokanta 24 -> 25,5 %. Meidän alalla tämä tarkoitti, että arvonlisäveromuutos kohdistui valmennus- ja Personal Training -palveluihin. Syksyllä piti kaikki taloushallinto-, verkkokauppa- ja tilausjärjestelmät sekä -ohjelmistot päivittää lain edellyttämällä tavalla. Luonnollisesti veronkorotuksesta piti tiedottaa kaikille asiakkaille. Henkilökuntaa koulutettiin muutoksen osalta.
Syksyn mittaan tuli selväksi, että myös, liikunta-alalle merkityksellisimmän arvonlisäverokannan, 10 % arvonlisävero tulee korottumaan jopa neljällä prosenttiyksiköllä. Valmistelu oli tuskastuttavan hidasta ja lopulta muutos sai lainvoiman joulukuun loppupuolella ja uusi verokanta tuli voiman 1.1.2025. Työpäiviä, pyhien rikkomana juhlasesonkina, jäi muutoksen toteuttamiseen vain muutamia päiviä. Jälleen päivitettiin kaikki ohjelmistot, koulutettiin henkilökuntaa ja tiedotettiin asiakkaille. Hyvästä tiedottamisesta huolimatta, osa asiakkaista ei voinut käsittää hinnan korotusta, eikä sen taustalla olevaa lakimuutosta. Kritiikki kohdistui meihin palvelutuottajiin, ei hallitukseen.Muutos astui voiman järjettömästi liikunta-alan isoimman myyntisesongin parhaaseen myyntiaikaan. Se mitä myytiin 31.12.2024 klo 23:59:59 oli aivan muuta mitä myytiin 1.1.2025 klo 00:00:01. Kenen idea oli saattaa uusi arvonlisäverokanta voimaan 1.1.? Tämä henkilö ei varmasti ollut itse muutostöitä tekemässä ohjelmistojen osalta, tiedottamassa kuluttajille, eikä missään muussakaan kuluttajapalvelumyynnin rajapinnassa, ei taatusti. Siellä jossain, missä tämä arvonlisäverokorotuksen tähti olikaan, skumppa virtasi ja vuodenvaihteen tunnelma oli korkealla.
Entäpä tämä uusi naamioitu verohuojennus 14 -> 13,5 %. Onhan se näennäisesti kaunista, kun veroja lasketaan, mutta kovalla kädellä veroja on muissa yhteyksissä nyt kiristetty.
Yrittäjän näkökulmasta edessä on jälleen laajat ohjelmistopäivitykset, tiedottamista, kouluttamista sekä vuodenvaihteen lisätöitä. Nyt mitä todennäköisemmin alkaa myös kuluttajaviranomaisten seuranta ja suora kyttääminen, siirtyykö arvonlisäveromuutos hintoihin.
Mitä kuluttaja veromuutoksesta hyötyy?Meillä tyypillinen kuntosalijäsenyys maksaa 29,90 €/kk – 39,90 €/kk. Veromuutoksen kuluttajalle tuoma alennus on kuukaudessa 0,13 – 0,17 €, eli vuodessa 1,56 – 2,04 €. Keskimääräinen yhtäjaksoinen asiakkuussuhde kestää meillä kuusi vuotta, joten kuluttaja hyötyy veroasteen alennuksesta jäsenyyskautensa aikana yhteensä 9,36 - 12,24 €. Mitä sinä tällä kuuden vuoden aikana hankitulla säästöllä tekisit?
Voit vain arvailla, millaiset kustannukset näistä arvonlisäveromuutoksista on liikunta-alan yrittäjille aiheutunut.
Liikunnalla on yhteiskunnallisesti, tutkitusti, merkittävät positiiviset vaikutukset terveyteen sekä vahva ennaltaehkäisevä vaikutus mm. useaan kansantautiin. Olisin odottanut liikunta-alan osalta arvonlisäveron palauttamista 10 % tai jopa sen poistamista kokonaan.
Kommentoi kirjoitusta.
