Kuvittele seurakunnan kahvipöytä.

Yhden mielestä kirkon pitäisi pitää tiukasti kiinni perinteistä. Toisen mielestä sen pitäisi uudistua rohkeammin. Kolmas pohtii, voiko hän enää tulla kirkkoon, kun ei ole varma edes siitä, mitä uskoo.

He istuvat saman pöydän ääressä.

Pystyvätkö he keskustelemaan? Kuuntelemaan toisiaan? Jättämään viimeisen sanan sanomatta?

Vai jakaudutaanko omiin pöytiin, omiin ryhmiin ja omiin totuuksiin?

Minusta tämä on yksi seurakunnan tärkeimmistä kysymyksistä juuri nyt.

Pitääkö meidän olla samaa mieltä kaikesta, jotta voimme kuulua samaan seurakuntaan?

Usko ei tarkoita kaikkien vastausten omistamista

Minulle kristinusko ei ole valmis vastausluettelo, jonka kaikki kohdat pitäisi osata ulkoa. Se on myös matka, jolla ihminen etsii, kysyy ja välillä epäilee.

Raamatussakin uskon ihmiset painivat kysymysten kanssa. Job kysyy kärsimyksen merkitystä. Psalmeissa huudetaan Jumalan puoleen hädässä. Tuomas haluaa nähdä ja koskettaa ennen kuin uskoo. Ja Jeesus itsekin huutaa ristillä: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?”

Epäily ei siis ole vieras vieras kristinuskolle.

Se kuuluu ihmisyyteen.

Joskus usko on luottamusta silloinkin, kun emme ymmärrä. Joskus se on kysymys, johon emme saa vastausta. Ja joskus se on vain hiljainen toive siitä, että Jumala olisi lähellä.

Siksi minusta seurakunnassa pitäisi voida sanoa myös: en tiedä.

Ei siksi, ettei totuudella olisi merkitystä. Vaan siksi, ettei kukaan meistä voi väittää hallitsevansa koko totuutta.

Kun erilaisuudesta tulee uhka

Meillä ihmisillä on taipumus hakeutua sellaisten seuraan, jotka ajattelevat samalla tavalla. Se tuntuu turvalliselta. Omassa ryhmässä ei tarvitse perustella kaikkea, ja omat näkemykset saavat vahvistusta.

Mutta mitä tapahtuu, jos seurakunnassakin alamme määritellä, kuka on oikeanlainen kristitty ja kuka ei?

Entä jos erilainen tulkinta uskosta muuttuu syyksi epäillä toisen vilpittömyyttä? Jos ihminen leimataan ennen kuin häntä on kuunneltu? Jos erilaisuus nähdään uhkana eikä mahdollisuutena oppia?

Silloin vaarana on, että yhteinen pöytä muuttuu rajalinjaksi.

En ajattele, että kaikesta pitäisi olla samaa mieltä. En myöskään sitä, että kristillisellä uskolla ei olisi sisältöä tai että kaikki näkemykset olisivat automaattisesti samanarvoisia.

Ajattelen jotakin muuta.

Voimme olla eri mieltä ja silti kohdella toisiamme kunnioittavasti. Voimme puolustaa omia näkemyksiämme ja silti kuunnella toista. Voimme pitää kiinni vakaumuksestamme tekemättä toisesta vihollista.

Se ei ole heikkoutta. Se on yhteisöllisyyttä.

Miksi lähdin Tulkaa kaikki -listalle?

Olen kuullut kysymyksiä siitä, miksi olen seurakuntavaaleissa Tulkaa kaikki -listalla.

Ymmärrän kysymyksen. Ryhmien nimet herättävät mielikuvia, ja kirkon sisälläkin on erilaisia painotuksia ja näkemyksiä.

Minulle ratkaisevaa on kuitenkin se, millaista seurakuntaa haluan rakentaa.

Haluan seurakunnan, jossa ihminen voi tulla Jumalan ja toisten ihmisten luo ilman, että hänen täytyy ensin todistaa kelpaavansa joukkoon.

Haluan seurakunnan, jossa keskustellaan avoimesti, jossa erilaisia ihmisiä kuunnellaan ja jossa lähimmäisenrakkaus näkyy myös silloin, kun olemme eri mieltä.

Tämä ei tarkoita, että kaikki olisivat aina oikeassa tai ettei vaikeista kysymyksistä pitäisi keskustella. Päinvastoin. Avoin keskustelu vaatii rohkeutta ja kykyä kohdata myös sellaisia ajatuksia, jotka haastavat omia käsityksiämme.

Minulle tämä on ennen kaikkea kysymys siitä, miten kohtelemme toisiamme.

En halua seurakuntaa, jossa kaikki ajattelevat samalla tavalla. Haluan seurakunnan, jossa erilaiset ihmiset voivat etsiä Jumalaa yhdessä.

Jeesus ei kysynyt ensin jäsenkirjaa

Kun luen evankeliumeja, huomioni kiinnittyy siihen, kuinka Jeesus kohtasi ihmisiä.

Hän kohtasi sairaita, köyhiä, syntisiksi leimattuja ja yhteisön ulkopuolelle jääneitä. Hän ei kohdannut ihmisiä vain silloin, kun heidän elämänsä oli järjestyksessä tai heidän maineensa kunnossa.

Hän pysähtyi ihmisten äärelle.

Ehkä juuri siinä on seurakunnalle jatkuva haaste.

Keskitymmekö siihen, kuka kuuluu joukkoon ja kuka ei? Vai siihen, miten voisimme kohdata ihmisen, joka etsii paikkaansa?

Osaammeko kuunnella myös sitä, jonka ajatukset tuntuvat meistä vierailta? Uskallammeko keskustella ilman, että meidän täytyy voittaa väittely?

Ja muistammeko, että jokainen meistä on jollakin tavalla keskeneräinen?

Minä ainakin olen.

En väitä osaavani kaikkia vastauksia. Enkä usko, että seurakunnan luottamushenkilöiden tehtävä on ratkaista ihmisten puolesta kaikkia uskon kysymyksiä.

Meidän tehtävämme on myös luoda tilaa kohtaamiselle, keskustelulle ja yhteiselle etsimiselle.

Yhteinen pöytä tarvitsee tilaa

Korson seurakunnassa haluan edistää yhteisöllisyyttä, joka ei jää juhlapuheisiin.

Se tarkoittaa mahdollisuuksia kohdata ihmisiä, kuunnella erilaisia elämäntarinoita ja osallistua seurakunnan toimintaan. Se tarkoittaa myös sitä, että vaikeista kysymyksistä voidaan puhua asiallisesti ja toisia kunnioittaen.

Yhteisö ei ole vahva siksi, että siellä ei koskaan riidellä. Se on vahva silloin, kun erilaisuudesta huolimatta halutaan pysyä yhteydessä.

Kirkon ei tarvitse olla paikka, jossa kaikki ovat samaa mieltä.

Sen pitäisi olla paikka, jossa voimme etsiä yhdessä – myös silloin, kun tie ei ole selvä.

Sillä ehkä uskon yksi suurimmista paradokseista on tämä: tarvitsemme yhteyttä juuri siksi, ettemme ole valmiita.

Jumalan luo saa tulla kysymysten kanssa. Seurakuntaan saa tulla keskeneräisenä. Ja yhteiseen pöytään pitäisi mahtua myös se, joka ajattelee toisin.

Millaisen seurakunnan sinä haluat?

Seurakuntavaaleissa valitaan ihmisiä päättämään siitä, millaista toimintaa ja yhteisöä rakennamme tulevina vuosina.

Siksi kysyn sinulta:

Pitääkö kirkossa olla samaa mieltä, jotta saa kuulua joukkoon? Vai voisiko seurakunta olla yhteisö, jossa vakaumus saa olla vahva, kysymykset sallittuja ja erilaisuus osa yhteistä elämää?

Minä uskon jälkimmäiseen.

En siksi, että erimielisyydet olisivat helppoja, vaan siksi, että lähimmäisenrakkaus punnitaan juuri silloin, kun kohtaamme ihmisen, joka ei ajattele kuten me.

Ennakkoäänestys seurakuntavaaleissa järjestetään 3.–7. marraskuuta ja varsinainen vaalipäivä on 15. marraskuuta.

Jos haluat rakentaa kanssani seurakuntaa, jossa on tilaa uskolle, kysymyksille ja erilaisille ihmisille, löydät minut äänestyslipukkeesta:

Kirkkovaltuusto 29.

Seurakuntaneuvosto 73.

Pidetään yhteinen pöytä katettuna.

Myös silloin, kun olemme eri mieltä.

Ari Puroaho
Tulkaa kaikki -ehdokas, Korso

Kommentoi, klikkaa tästä ja jätä ajatuksesi.
Lue blogin ensimminen blogin osa Väärällä listalla - vai silitkin oikassa paikassa.
Tutustu minuun enemmän.
Tutustu seurakuntavaaliohjelmaani.

Tämän blogin kuvituskuva on luotu tekoälyllä. Kuvapromtin on kirjoittanut Ari Puroaho.